sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kesäkurpitsalasagne

1-2 keskikokoista kesäkurpitsaa

n. 400 g jauhelihaa
(ja varmasti on erittäin hyvää myös soijarouheeseen tehtynä)
2 sipulia
1 tölkki paseerattua tomaattia
chiliä tai chilikastiketta oman maun mukaan
oreganoa, suolaa ja mustapippuria maun mukaan

n. 100-150 g juustoraastetta
sinihomejuustoa oman maun mukaan


Puhdista tai kuori kesäkurpitsa, viipaloi n. puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Itketä viipaleet suolalla, pyyhi kuiviksi talouspaperilla.

Kuori ja silppua sipuli. Ruskista jauhelihan kanssa.
Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti ja mausteet.
Anna hautua jonkin aikaa, jotta mausta tulee täyteläinen.

Raasta juusto ja murusta sinihomejuusto.

Lado kurpitsaviipaleita uunivuoan pohjalle ja laita päälle kastiketta.
Lado päälle uusi kerros kurpitsaviipaleita. Voit jatkaa niin monen kerroksen verran kuin tarpeita riittää.

Ripottele päälle juustoraaste ja sinihomemuru.

Paista 175 asteessa 30-45 minuuttia.

Mitä maistuvinta sunnuntairuokaa, vaikka maistuu kyllä milloin tahansa!


2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Vaikuttaa herkulliselta ja käyttökelpoiselta reseptiltä. Meillä kasvaa maalla kesäkurpitsoja ja olen jo käyttänyt entiset reseptit.

Elina kirjoitti...

Suosittelen kyllä kokeilemaan mikäli näistä ainesosista pitää. Ainakin oman kielen vei mennessään :)